Olisinpa ollut väärässä

Oulun kauppakamarin teollisuuden ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Tarja Väyrynen

Olin kymmenenvuotias 1970-luvun alussa, kun televisiossa näytettiin tietoiskuja energiansäästämisestä. Tiedotteet olivat vaikuttavia ja maalasivat kuvaa pelottavasta, tuolloin käynnissä olleesta energiakriisistä niin, että kiertelin talossamme ja sammuttelin valoja perheenjäsenten jäljiltä.

Nyt historia toistaa itseään. Valtiovalta aikoo käynnistää elokuussa kampanjan, jossa suomalaisia pyydetään säästämään energiaa ensi talvena luuraavaa energiapulaa silmällä pitäen. Valikossa lienevät samat keinot kuin 1970-luvullakin – autoilun vähentäminen ja sähkön ja lämmön kulutuksen pienentäminen.

Energiakriisin ohella olemme myös luonnon monimuotoisuuden ja luonnonvarojen käytön osalta kriisissä. Itse kukin on vuosikymmenten aikana havainnut luonnon monimuotoisuuden heikkenemisen. Samoin luonnonvarojen käytön osalta ollaan ylikulutustilanteessa. Onko varoittelusta ollut hyötyä?
Ihminen reagoi asioihin vasta kun hätä on oikeasti käsillä. Varoitukset ilman selkeästi omaan elämään vaikuttavia asioita eivät aiheuta muutosta toiminnassamme. Mutta siinä vaiheessa, kun kriisi alkaa näkyä, esim. kukkarossa, aletaan toimiin. Monien asioiden osalta se voi olla jo myöhäistä.

Itse olen toiminut vuosikymmeniä energiaturvetuotannon parissa. Toimiala polkaistiin käyntiin 1970-luvun energiakriisin aikana. Tällöin haluttiin turvata kotimaisen polttoaineen saatavuus kaikissa olosuhteissa. Toimiala ajautui ongelmiin 2010 -luvun loppupuolella päästöoikeuskaupan kurittaessa sitä. Tämän vuoksi alaa on ajettu kiihtyvään tahtiin alas ja vielä vuosi sitten näytti siltä, että energiaturvetuotanto loppuisi kokonaan lähivuosien aikana. Energiakriisin uhatessa on tänä vuonna kuitenkin nostettu enemmän turvetta kuin viime syksynä suunniteltiin. Moni turvetuotantoketjussa mukana oleva on jo kuitenkin ajanut toimintansa alas, eikä paluuta entiseen ole. Alan toimijat toivoisivatkin energiapolitiikalta pitkäjänteisyyttä, johdonmukaisuutta ja riskien tunnistamista kansallisen energiaomavaraisuuden turvaamiseksi.

Kesällä 2019 hoksautin lapsiani siitä, että nauttisivat tuolloisesta rauhallisesta hyvinvoinnin tilanteesta. Ennustin, ettei tällainen tilanne tule jatkumaan pitkään, vaan tuhlailevaan elintapaan tulee muutoksia. Sitten tuli korona ja sen päälle Ukrainan kriisi. Olisinpa ollut väärässä.

Tarja Väyrynen
laatu- ja ympäristöjohtaja, Oulun Energia Oy ympäristö- ja laatupalvelut
puheenjohtaja, Oulun kauppakamarin teollisuuden ympäristövaliokunta

Kategoriat:Ympäristö, Energia