Yrityksillä mahdollisuus auttaa kauttamme  

Ukrainan suurlähetystö lähestyi suomalaisia kauppakamareita avunpyynnöllä koskien tarvikeapua ja sen toimittamista Puolaan Ukrainan rajalle. Lääkinnällisistä tarvikkeista on kovin pula. Lisäksi tarvitaan kiireellisesti erilaisia arvokkaita kaksikäyttötuotteita.

Olemme saaneet jo nyt valtavasti erilaisia avuntarjouksia, josta olemme todella kiitollisia. Ensimmäiset rekalliset tavaraa ovat saapuneet Ukrainaan ja lisää rekkoja on parhaillaan matkalla ja lähdössä. Yhteensä lahjoituksia on tullut jo yli miljoonan euron arvosta ja liikkeelle on lähtenyt tästä jo puolet. Jatkoa seuraa niin paljon kuin tarpeellista tavaraa ja lahjoituksia riittää.

Jos yrityksenne valmistaa tai myy juuri nyt Ukrainassa tärkeitä tuotteita, autamme kuljettamaan näitä perille. Lisäksi tarjoamme yrityksille mahdollisuuden ostaa lisää kyseisiä tuotteita yhteistyökumppaneiltamme mukaan lähetyksiin. Nämä yhteistyökumppanit ovat sellaisia, jotka ovat jo lahjoittaneet itse ja/tai tarjoavat tukkuhintaan mahdollisuuden muillekin lahjoittaa heidän valmistamiaan tai välittämiään tuotteita. Kaikki nämä tuotteet ovat sellaisia, joita Ukrainan hallituksen mukaan juuri nyt erityisesti tarvitaan.

Koska kaikkea tarvitaan isoissa erissä, niin viitteellinen minimisumma tällaiselle ostolle on 5.000 euroa. Isompi summa auttaa aina enemmän jos auttamishalua ja -kykyä on enemmän. Halutessaan voi hankintansa täsmentää luokkaan 1. lääkinnälliset tarvikkeet (ensiapupakkaukset, kenttäsairaalan välineistö) 2. monikäyttötuotteet (mm. radiot, dronet, aggregaatit ym.) 3. retkeilyvarusteet (puolijoukkueteltat, reput ym.)

Kaikki apu on tärkeää!

Jos haluat auttaa suoraan Ukrainan taistelua rahallisesti, voit lahjoittaa Ukrainan keskuspankin tilille.

Jos haluat auttaa humanitaarista- tai pakolaistyötä, voit lahjoittaa esimerkiksi Punaiselle Ristille tai UNHCR:lle.

Tavaran lahjoittajat voivat olla suoraan yhteydessä minuun sähköpostilla ja puhelimella juho.romakkaniemi@kauppakamari.fi 0400505269

Myös ne, jotka haluat rahalla ostaa lisää tarvikkeita, voivat olla yhteydessä minuun, mieluiten sähköpostilla. Kerro viestissä summa millä haluat ostaa, laskutustiedot ja onko toiveita tuotekategoriasta. Yhteistyökumppaniltamme tulee lasku, ja sen maksettuanne tavara lähetetään seuraavaan mahdolliseen rekkaan. Emme siis kauppakamarina kerää rahaa, vaan saatamme auttamishaluisia yrityksiä yhteen verkostossamme.

Tehdään voitavamme. Autetaan yhdessä!

Juho Romakkaniemi
toimitusjohtaja
Keskuskauppakamari
juho.romakkaniemi@kauppakamari.fi 
puh. 0400505269

PS. Ohessa tiedote aiheesta perjantailta, kun kävimme tarkastamassa yhdessä Ukrainan suurlähettilään kanssa neljännen avustusrekkamme lastaamista: https://kauppakamari.fi/tiedote/keskuskauppakamari-yrityksilta-humanitaarista-apua-ukrainaan-jo-puolen-miljoonan-euron-edesta/

Kategoriat:Ukraina