Oulun kauppakamarin Oktoberfestin vieraisiin kuului Lufthansa Group -lentoyhtiöiden Suomen ja Baltian maajohtaja Patrick Borg Hedley, joka kuvasi tulevan Oulun ja Münchenin suoran lentoreitin olevan portti kansainvälisyyteen: ”Oulu-World-Oulu”, kuten hän asian ilmaisi.
Joulukuussa avattava reitti tuo Euroopan uudella tavalla oululaiselle liike-elämän ulottuville. Münchenin lentokenttä on Frankfurtin am Mainin jälkeen Saksan toiseksi vilkkain ja sieltä on erinomaiset yhteydet eri puolille Keski-Eurooppaa lentäen ja maata pitkin.
Lennolta on yhteyksiä mm. Brysseliin, Lontooseen, Pariisiin, Barcelonaan ja Lissaboniin. Saksan sisällä Münchenin kautta voi lentää Berliiniin, Düsseldorfiin, Stuttgartiin ja muihin kaupunkeihin. Lisäksi Münchenistä on kaukolentoja muun muassa Bangkokiin, Kairoon, Singaporeen ja Shanghaihin.
Suora lentoyhteys aukeaa 16. joulukuuta ja lentoja on kahdesti viikossa maaliskuun loppupuolelle saakka. Reitin jatkosta kesäkaudella päätetään aikaisintaan kuluvan marraskuun lopulla. Jatko olisi tervetullut yrityselämän lisäksi myös esimerkiksi jalkapallon ystäville, koska ensi kesän EM-kisat pelataan Saksassa.
”Tärkeää reitin menestykselle on, että paikat myydään. Kaikkein tärkeintä loppujen lopuksi on kuitenkin reittikannattavuus. Nykypäivänä reittien kannattavuutta seurataan kenties tarkemmin kuin koskaan johtuen monesta eri näkökulmasta. Yksi näistä on liiketoiminnan ekologisuus”, sanoo Borg Hedley.
Reittiä lennetään Airbus A320 -koneilla. Ilmastonsuojelun nimissä Lufthansa Group on modernisoinut kalustoaan, siirtynyt uusiutuvien polttoaineiden käyttöön ja lentotoiminnan jatkuvaan sekä kokonaisvaltaiseen optimointiin.
”Lisäksi Lufthansa Group on aktiivisesti tukenut maailmanlaajuista ilmasto- ja säätutkimusta jo useiden vuosien ajan”, kertoo Borg Hedley.
Lufthansa Group on asettanut itselleen kunnianhimoiset ilmastonsuojelutavoitteet ja pyrkii saavuttamaan hiilineutraalin tavoitteen vuoteen 2050 mennessä.
”Jo vuoteen 2030 mennessä Lufthansa-konserni haluaa puolittaa CO₂-nettopäästönsä. Lufthansa Group lentoyhtiöt olivat ensimmäisenä Euroopassa, joilla oli tieteeseen perustuva CO₂-vähennystavoite vuoden 2015 Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteiden mukaisesti”, korostaa Borg Hedley.