Koillismaan kauppakamariosasto
Vaikuttaminen
Koillismaan kauppakamariosasto
Koillismaan kauppakamariosasto on kuuluu kolme maakunnan pohjoisinta isoa kuntaa: Pudasjärvi, Taivalkoski ja Kuusamo. Alueen väkiluku on noin 29 000.
Alueelle luonteenomaista on luontoon ja metsään liittyvä elinkeinotoiminta; metsästä saatavan puutavaran hyödyntäminen, puurakentaminen ja tulevaisuudessa biojalostus, kauniiseen luontoon, tuntureihin ja kansallispuistoihin kohdistuva matkailu ja jatkossa puhtaaseen luontoon perustuva energiatuotanto.
Alueen luonnonrikkaudet mahdollistavat myös kaivostoiminnan. Elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä Koillismaalla tukevat ammattioppilaitokset ja kuntien omistama yksityinen aikuiskoulutuskeskus. Koillismaan hallitus on neljätoistajäseninen ja se edustaa kattavasti alueen elinkeinoelämää. Hallituksen jäsenet vaikuttavat alueella useissa erilaisissa työryhmissä ja hankkeissa.
Koillismaan kauppakamariosaston hallitus:
Puheenjohtaja:
- Lämsä Harri, toimitusjohtaja, Koillismaan Osuuskauppa
Varapuheenjohtaja:
- Pesonen Jaana, koulutuspäällikkö, Kainuun ammattiopisto
Jäsenet:
- Hentilä Jari, toimitusjohtaja, Naturpolis Oy
- Jaakkola Jani, Metsäjohtaja, Pölkky Oy
- Koramo Ville, toimitusjohtaja, Kuljetusliike Kantola & Koramo
- Korpua Kimmo, toimitusjohtaja, Kuusamon Uistin Oy
- Mankinen Mika, toimitusjohtaja, Kuusamon EVO
- Marjakangas Terhi, päätoimittaja, Koillissanomat
- Mäkitalo Ulla, konepajapäällikkö, Telatek Works Oy
- Nevakivi Mikko, toimitusjohtaja, Nevakivi Oy
- Päivärinta Sari, lentoaseman päällikkö, FinAvia Kuusamo
- Riikonen Sina, Kuusamon nuorkauppakamari
- Sarajärvi Juha, toimitusjohtaja, Koillismaan pesula Oy