Erilaiset välilliset omistusrakenteet eli rakenteet, joissa liiketoimintaa harjoittavaa yhtiötä omistetaan toisen yhtiön kautta, yleistyvät koko ajan. Yleistyminen johtuu siitä, että välillinen omistusrakenne tarjoaa keinoja verotuksen optimoimiseen ja riskienhallintaan, ja varsinkin pitkällä aikavälillä hyödyt voivat olla merkittäviä. Aina välillinen omistusrakenne ei ole olemassa valmiina, vaan se joudutaan perustamaan jälkikäteen. Silloin kysymykseksi nousee, miten rakenne saadaan aikaan mahdollisimman tehokkaasti ilman, että siitä aiheutuu merkittäviä vero- tai muita seuraamuksia.
Yksi suosituimmista keinoista omistuksen yhtiöittämiseen on ollut perinteisesti osakevaihto. Osakevaihdossa liiketoimintayhtiön omistaja perustaa uuden osakeyhtiön, joka hankkii omistukseensa liiketoimintayhtiön osakkeet ja antaa vastikkeeksi omia osakkeitaan. Verolainsäädännön (EVL 52 f §) mukainen osakevaihto on liiketoimintayhtiön osakkaille veroneutraali, eli osakevaihdosta ei muodostu heille verotettavaa tuloa osakevaihdon hetkellä, ja liiketoimintayhtiön osakkeiden hankintameno ja hankinta-aika siirtyvät sellaisenaan osakevaihdossa vastikkeena saatujen osakkeiden hankintamenoksi ja -ajaksi. Järjestelyn ainoa verokustannus on varainsiirtovero, jonka hankkiva yhtiö maksaa ja joka on 1,5 prosenttia hankittavan yhtiön osakkeiden käyvästä arvosta. Osakevaihdon suosio on perustunut osin siihen, että sen yhteydessä on aiemmin saatu usein huomattavaa hyötyä osinkoverotukseen, mutta vuoden 2026 vuoden alusta voimaan tulleet lakimuutokset estävät tämän hyödyn saamisen jatkossa. Julkisuudessakin paljon esillä olleista muutoksista huolimatta osakevaihto on edelleen erittäin hyödyllinen keino omistuksen yhtiöittämiseksi, sillä se on nopea, omistajien näkökulmasta veroneutraali ja lisäksi sillä ei ole välittömiä vaikutuksia liiketoimintayhtiön toimintaan.
Osakevaihto ei kuitenkaan sovellu kaikkiin tilanteisiin, sillä veroneutraalin osakevaihdon toteuttaminen edellyttää sitä, että hankkiva yhtiö hankkii omistukseensa yli puolet liiketoimintayhtiön osakkeiden tuottamasta äänimäärästä. Näin ollen, esimerkiksi tilanteessa, jossa kaksi henkilöä kumpikin omistaa 50 prosenttia liiketoimintayhtiöstä, he eivät voi yhtiöittää omistuksiaan omiin henkilökohtaisiin yhtiöihinsä osakevaihdon avulla. Osakevaihtoa voitaisiin hyödyntää, jos omistus yhtiöitettäisiin uuteen yhteisesti omistettuun yhtiöön, mutta kaikissa tilanteissa tällainen omistusrakenne ei palvele omistajien tulevaisuuden tarpeita.
Vastikkeetta tapahtuva sulautuminen tarjoaa vaihtoehdon osakevaihdolle ja mahdollistaa myös pienten omistusosuuksien yhtiöittämisen. Järjestelyn ensimmäisessä vaiheessa kukin liiketoimintayhtiön osakas perustaa itselleen uuden oman osakeyhtiön. Seuraavaksi nämä uudet osakeyhtiöt perustavat yhdessä uuden osakeyhtiön X Oy:n, jota omistetaan samassa suhteessa kuin liiketoimintayhtiötä. Viimeisessä vaiheessa liiketoimintayhtiö sulautuu X Oy:hyn. Muodostuneessa rakenteessa henkilöomistajien suora osakeomistus on muuttunut välilliseksi.
Lähtökohtaisesti sulautumisessa on annettava sulautuvan yhtiön osakkeenomistajille, eli esimerkissä henkilöomistajille, sulautumisvastikkeena vastaanottavan yhtiön osakkeita. Korkein hallinto-oikeus on kuitenkin ratkaisussa KHO:2021:35 linjannut, että sulautumisvastiketta ei ole tarpeen antaa, mikäli osakkeenomistajat omistavat vastaanottavaa yhtiötä välillisesti samassa suhteessa kuin he omistavat sulautuvaa yhtiötä. Ratkaisu siis käytännössä mahdollistaa suoran omistuksen muuttamisen välilliseksi ilman veroseuraamuksia, koska sulautuminen on järjestelynä täysin veroneutraali. Sulautuminen on näin ollen hyvin houkutteleva vaihtoehto omistuksen yhtiöittämiselle, mutta siihen liittyy kuitenkin useita huomioon otettavia asioita.
Ensinnäkin sulautuvan yhtiön y-tunnus menetetään, mikä voi olla merkittävä asia ja jopa estää jossain tilanteissa järjestelyn toteuttamisen. Lisäksi sulautuminen aiheuttaa liiketoimintayhtiölle väistämättä hallinnollista työtä, vaikka sulautumisen yleisseuraantoluonteen takia kaikki sulautuvan yhtiön sopimukset, vastuut ja velvoitteet siirtyvätkin lähtökohtaisesti sellaisenaan vastaanottavalle yhtiölle. Käytännössä esimerkiksi sopimusehdot voivat rajoittaa siirtämistä, minkä vuoksi sulautuminen on syytä toteuttaa vasta huolellisen suunnittelun jälkeen. Lisäksi sulautuvan yhtiön verotustappiot eivät siirry vastaanottavalle yhtiölle (KHO T 968).
Henkilöomistajien on hyvä tietää, että sulautuvan yhtiön osakkeiden hankintameno siirtyy osaksi vastaanottavan yhtiön osakkeiden hankintamenoa (KHO:2023:75), mutta sulautuvan yhtiön osakkeiden hankinta-aika ei siirry (KHO:102:2024). Tällä on merkitystä erityisesti tilanteissa, joissa omistaja on omistanut sulautuvan yhtiön osakkeita yli 10 vuotta, sillä silloin sulautumisen seurauksena omistaja menettää mahdollisuutensa hyödyntää 40 %:n hankintameno-olettamaa mahdollisen luovutuksen yhteydessä.
Osakevaihdon ja ilman vastiketta toteutettavan sulautumisen lisäksi ei ole olemassa mitään kovin suoraviivaisia yhtiöittämisen keinoja, jos merkittävät veroseuraamukset halutaan välttää. Vaikka yhtiöittämisellä usein saavutetaan hyötyjä pitkällä aikavälillä, kannattaa vaikutukset analysoida huolellisesti ja lisäksi miettiä, palveleeko yhtiöittäminen omistusta myös tulevaisuudessa, esimerkiksi sukupolvenvaihdoksen näkökulmasta.
Hanna-Leena Rissanen
Senior Manager, International Tax and Transaction Services (ITTS)
EY Advisory Oy
Cell: +358 45 260 5946, Hanna-Leena.Rissanen(at)fi.ey.com
Website: www.ey.com
