Tapaus Grönlanti – onko EU:n pahin vihollinen EU itse?

Mari Viirelä

Viime viikkoina USA:n presidentti Trump on tullut hallintonsa kanssa ulos voimakkailla kannanotoilla Grönlantia koskien. Venezuelan tapahtumien valossa mikä vain on mahdollista. Trump on osoittanut toimillaan olevansa täysin välinpitämätön aikaisemmille sopimuksille. Tämä tuli selväksi viime vuoden kauppapolitiikassa ja nyt lausunnoilla Grönlannista ja toimilla Venezuelassa. On täysin mahdollista, että suurvaltojen politiikka muuttuu voimankäytön logiikaksi ja länsi tarjoaa todisteen siitä, että sääntöihin perustuva järjestys on valikoivaa. Jos asioita aletaan ratkoa tulivoimalla neuvottelupöytien sijasta kansainvälisen oikeuden murentuessa, niin mitkä ovat EU:n vaihtoehdot?

Tilannetta ei helpota jäsenmaiden eriävät mielipiteet pinnalla olevista asioista. Venezuelasta annettiin erillisiä kommentteja useammalla eri suulla ja Unkari jätti allekirjoittamatta Kaja Kallasin kansainvälistä oikeutta korostaneen lausunnon. EU-Mercosur-sopimus jakaa jäsenmaiden mielipiteitä, eikä parlamentilla ole selvää kantaa Euroopan keskuspankin digitaalisesta eurosta. Myös parlamentin kahden suurimman poliittisen ryhmän johtohenkilöiden väliset erimielisyydet vaikeuttavat parlamentin päätöksentekokykyä. Tähän kun lisätään Kyproksen ylimmän johdon korruptioepäilyt ja Unkarin parlamenttivaalien kuumentuminen, niin EU:n yhtenäisyys on koetuksella. Huonoimmassa tapauksessa EU:n pahin vihollinen on EU itse.

Elokuussa mielipidekirjoituksessa esille tuomani huoli Grönlannista ja EU:n puutteellisesta arktisesta turvallisuuspolitiikasta on osoittautunut aiheelliseksi. Kysymys ei ole enää siitä, tarvitseeko EU koordinoidun arktisen strategian, vaan siitä, kykeneekö se luomaan sellaisen riittävän nopeasti maailmassa, jossa kansainvälinen oikeus on antamassa tilaa voimapolitiikalle. Grönlanti on eurooppalaisen turvallisuuden solmukohta arktisella alueella, jolla on tärkeä rooli Euroopan turvallisuudessa. Jos EU haluaa säilyttää merkityksensä toimijana eikä pelkästään tapahtumien kohteena, sen on ratkaistava sisäiset erimielisyytensä ja löydettävä yhtenäinen ääni. Vaihtoehto on ajautua tilanteeseen, jossa muut päättävät puolestamme arktisesta alueesta Euroopan jäädessä suurvaltojen jalkoihin.

Mari Viirelä, palvelusektorin johtaja, Oulun kauppakamari

Kategoriat:Kansainvälisyys, Mielipide, EU, Politiikka