”Johtajafoorumi on loistava mahdollisuus luottamuksellisille keskusteluille ja kokemusten jakamiselle, yli toimialarajojen ja eri avainhenkilötehtävissä toimivien kesken.” Johanna Massa, henkilöstöjohtaja, Kamrock Oy
Johtajaverkostot kasvattavat suosiotaan ja osallistujiaan – Johtajafoorumi Oulu, CxO Circle, Kauppakamareiden johtajaverkostot, JoJo – Johtalta johtajalle, Boost Finland jne. Johtajien verkostoja on varmaankin aina syntynyt ja syntyy, mutta nyt näyttää siltä, että eletään niiden uutta nousua ja kulta-aikaa. Mikä juttu ja miksi?
Suomalainen johtajuus on muuttunut. Vielä vuosikymmen sitten moni johtaja kuvasi rooliaan yksinäiseksi: päätöksiä tehtiin yksin paineen alla, vertaistukea oli vaikea löytää ja verkostoituminen jäi satunnaiseksi seminaarien sivutuotteeksi. Tutkimuksissa vuosilta 2015–2020 johtajuus näyttäytyy vahvasti yksilölajina – “yksin vastuussa” oli monen johtajan valitusvirsi. Samalla organisaatiot korostivat tehokkuutta ja itseohjautuvuutta, mikä lisäsi johtajan tai keskijohdon päällikön tunnetta eristäytymisestä.
Vuodet 2021–2025 ovat kääntäneet suunnan. Pandemia, etätyö ja uuden sukupolven johtajat toivat yksinäisyyden kokemuksen näkyviin – ja samalla synnyttivät uuden kulttuurin, jossa sparraus ja vertaistuki ovat arkipäivää. Useat suomalaiset tutkimukset ja johtajuusbarometrit (mm. Työterveyslaitos ja Tampereen yliopisto) osoittavat, että johtajat hyödyntävät yhä useammin vertaisverkostoja ja sparrausta oman kehittymisensä tukena. Yksin selviämisen sijaan korostuu yhdessä oppiminen ja avoin jakaminen. Johtajuuden ytimessä ei ole enää yksilön kestävyys, vaan yhteisön voima!
Palautteet puhuvat puolestaan – pakko kai niihin on uskoa!
”Tapaamisten sisällöt ovat keskeisiä ja ajankohtaisia liiketoiminnan johtamisen aiheita. Yhteistä pohdintaa painottava konsepti luo keskinäiseen sparraukseen aitoa syvyyttä, avoimuutta ja innovatiivisuutta.” Jukka Haapalainen, hallituksen puheenjohtaja/Sah-Ko, maajohtaja Hanza Group
Juuri näihin tarpeisiin on syntynyt Johtajaverkosto Pohjois-Suomi 2026, jonka taustat ovat Oulun kauppakamarin Johtajaklubin ja Chiefin Johtajafoorumi Oulun vastaavista kokemuksista. Johtajaverkosto P-S on luottamuksellinen ja osallistava kohtaamispaikka, jossa toimitusjohtajat, avainhenkilöt, johtoryhmien ja hallituksien jäsenet pohtivat yhdessä johtamisen ajankohtaisia teemoja, haastavat ajatteluaan loistavien alustajien siivittämänä ja saavat uusia oivalluksia käytäntöön vietäväksi.
Johtajaklubin ja Johtajafoorumin palautteiden perusteella nousee kolme keskeisintä kulmakiveä, jotka ovat pohjana Johtajaverkosto Pohjois-Suomi konseptissa.
Luottamukselliset ja avoimet keskustelut yli toimialarajojen Osallistujat arvostavat mahdollisuutta jakaa kokemuksia ja sparrata luottamuksellisesti eri alojen ja tehtävien johtajien kesken. Monipuoliset näkökulmat rikastuttavat keskusteluja ja tuovat uusia oivalluksia omaan johtamistyöhön.
Ajankohtaiset ja merkitykselliset johtamisen teemat Foorumin sisällöt koetaan hyvin relevantteina liiketoiminnan ja johtamisen kehittämisen kannalta. Yhteinen pohdinta ja kokemuksien jakamiseen painottuva konsepti luovat syvyyttä ja innovatiivisuutta oivaltamiseen.
Verkostoituminen ja vertaistuki johtajuuden kehittämisessä Foorumi tarjoaa arvokkaan verkoston, jossa osallistujat voivat jakaa onnistumisia ja epäonnistumisia sekä saada konkreettisia ideoita oman organisaation ja johtamistyön kehittämiseen.
Yhteenvetona suomalaisesta johtamiskulttuurista voi todeta, että johtajuus ei ole enää yksin pärjäämistä, vaan yhdessä kehittymistä. Kun johtaja uskaltaa astua esiin yksinäisyydestä – niin omassa organisaatiossaan kuin sen ulkopuolisissa verkostoissa – hän saa tilaa sparrata kokemuksiaan ja oppia muilta. Johtajan vastuu ei sinänsä muutu, mutta taakka kevenee ja päätöksenteko syvenee. Muutos kertoo, että suomalainen johtamiskulttuuri on siirtymässä selviytymisestä yhteisöllisyyteen: vahva verkosto tekee johtamisesta kestävämpää, viisaampaa ja aidosti inhimillisempää.
”Johtajafoorumissa parasta on verkostoituminen ja osallistujien keskinäinen kokemusten jakaminen – sparrausta yli toimialarajojen, arvokkaita oppeja onnistumisista ja epäonnistumisista” Pekka Väisänen, hallituksen puheenjohtaja/Kaleva, liiketoimintajohtaja/DNA
Tutustu vuoden 2026 Johtajaverkosto Pohjois-Suomeen
Vuoden 2026 Johtajaverkostoon on jo ilmoittautunut reilut 30 Pohjois-Suomalaista johtajaa. Tulemme toteuttamaan verkoston kahdessa ryhmässä, toiseen ryhmään mahtuu vielä mukaan! Voit tutustua sisältöön ja ilmoittautua Johtajaverkosto Pohjois-Suomi 2026 osallistujaksi täältä
Chief Executive Search on arvopohjainen ylimmän johdon suorahakuun ja johtamisen kehittämiseen keskittyvä yhtiö. Olemassaolomme tarkoitus ja missiomme on tehdä Suomesta erinomaisen johtajuuden ja hyvin toimivien johtoryhmien ja hallitusten maa – yksi toimeksianto kerrallaan. Toimimme Helsingistä, Oulusta ja Tampereelta käsin koko Suomen alueella sekä kansainvälisesti Global Executive Search -yhteistyöverkostomme kautta.