Autat ukrainalaisia parhaiten työllistämällä – tilapäiseen suojeluun päässeillä oikeus tehdä töitä ja opiskella Suomessa

Oulu Talent Hub -projektikoordinaattori Marja Nousiainen ja Oulun kauppakamarin palvelusektorin johtaja Mari Viirelä

Keskustelu ukrainalaisten sotapakolaisten työllistämisestä Suomessa on käynnistynyt vilkkaana ja on saanut paikoin jopa kummallisia työnantajia tai yrityksiä syyllistäviä sävyjä. Työllistyminen on kuitenkin monelle pakolaiselle erittäin tärkeää elämän vakautumisen kannalta ja sitä pitää tukea kaikin käytettävissä olevin keinoin. Kysymys on ennen kaikkea asenteista.

Sotaa paenneiden työllistäminen auttaa yksiselitteisesti sekä tulijoita että työvoimapulasta kärsiviä yrityksiä. Usea kunta ja kaupunki onkin rohkaissut alueensa yrityksiä työllistämään ukrainalaisia ja Suomen Yrittäjien tekemä tuore gallup kertoo, että yrityksen koosta riippuen 60-80% on valmis palkkaamaan ukrainalaisia ja noin 80% auttamaan heitä myös muuten.

Oulun ja Kainuun alueilla on tällä hetkellä rekisteröity noin 500 Ukrainasta paennutta. Todellinen määrä on suurempi, sillä osa tulijoista on kotimajoituksissa ilman kosketusta viranomaisiin.

Tulijat ovat nähneet silmästä silmään inhimillisen hädän ja katastrofin, josta toipuminen vaatii paljon aikaa ja oikeita tekoja. Ukrainasta tulleet ovat joutuneet jättämään koko entisen elämänsä ja tulivat tänne läpi kaaoksen. Työllistyminen on ensimmäinen askel kohti vakautta ja suurin osa tulijoista on valmis aloittamaan tyhjästä.

Työllistymisen esteenä voi olla kieli tai se, että koulutus ei vastaa täällä tarjolla olevia töitä. Suomi voi parantaa omaa ja tulijoiden tilannetta helpottamalla työllistymistä erityisesti niiden ihmisten osalta, joilla siihen on haluja.

Ukrainasta tulleiden sotapakolaisten, jotka ovat hakeneet tilapäistä suojelua Suomessa, ei tarvitse enää odottaa maahanmuuttoviraston päätöstä aloittaakseen työt tai opiskelut Suomessa. Työnteko-oikeus alkaa siitä, kun hakemus on rekisteröity poliisilla tai rajaviranomaisella. Rekisteröinnin yhteydessä hakijalle tulostetaan todistus, joka antaa oikeuden tehdä töitä millä tahansa alalla.

Toivottavasti alueen yritykset ja yrittäjät ottava nyt johtajuutta, osoittavat myötätuntoa tulijoita kohtaan ja palkkaavat heitä töihin suomalaisten käytäntöjen ja sopimusten mukaisesti. Työpaikan avulla tilapäistä suojelua saaneet saavat myös tarvitsemaansa apua tilanteessa, jollaista ei toivo kenellekään.

Marja Nousiainen, Oulu Talent Hub -projektikoordinaattori
Mari Viirelä, Oulun kauppakamarin palvelusektorin johtaja

Kategoriat:Ukraina, Mielipide