Yhteiskunnallisessa elinkeinoelämään liittyvässä keskustelussa korostuu varsin usein vastakkainasettelu. Eri näkökulmista tarkasteltuna asiat voivat näyttää hyvin erilaisilta, vaikka osapuolilla on sama ajatus; alueen kilpailukyvyn ja elinvoiman vahvistaminen turvaten yhteiskunnan sekä yhteisöjen ja luonnon hyvinvointi, lyhyellä ja pitkällä aikavälillä.
Talous tarvitsee kasvua, joka syntyy tekemisen kautta. Investoijille toimintaympäristön tulee näyttäytyä houkuttelevana. Tämä vaatii valmiuksia ja niiden systemaattista kehittämistä: valtiovallan edistäviä toimenpiteitä, valmiiksi kaavoitettuja alueita, toimivia lupaprosesseja, osaavaa työvoimaa, toimivia logistisia yhteyksiä, sekä muita järkeviä ja kaikin puolin houkuttelevia liiketoiminnan toimintaedellytyksiä.
Investointiympäristön tulee muodostaa kokonaisuus, jossa kaikki osa-alueet on huolellisesti suunniteltu. Tarvitaan malleja ja kauaskantoista ajattelua, joka ehkäisee lyhytnäköisiä ratkaisuja. Toimintojen elinkaaret tulee suunnitella ja ennakoida niin, että niistä ei pääse syntymään kiireen kuvaa. Kokonaisuuden tulee muodostua edellytyksistä ja valmiuksista, selkeistä suunnitelmista toiminnan ajalle, sekä suunnitelmista ajalle, kun toiminnot on jo alasajettu.
Kestävien, taloutta edistävien, kannattavien päätösten tekeminen edellyttää ennakkoluulotonta ja laaja-alaista yhteistyötä. Debattia tarvitaan, mutta parhaat lopputulokset saavutetaan, kun keskustelu pysyy rakentavana ja ratkaisuhakuisena – ei jakavana. Yhteistyö ei ole vain strategia – se on arvo, joka ohjaa pohjoisen elinkeinoelämän kehitystä. Kun eri toimijat yhdistävät voimansa, syntyy ratkaisuja, jotka eivät ainoastaan edistä taloutta, vaan myös vahvistavat yhteiskunnan kestävyyttä ja resilienssiä.
Vesa Pirnes
Puheenjohtaja, Oulun Kauppakamarin Teollisuusvaliokunta
