Yritysten kannattavuus ja investointihalukkuus ovat matalalla, vaikka Euroopan inflaatiotaso on saatu taittumaan ja korkotaso on laskenut. Epävarmuutta ovat luomassa monet kansainväliset konfliktit. Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan jatkuu ja levottomuuksia sekä kriisejä on Euroopan lisäksi Lähi-Idässä. Eurooppa onkin havahtunut panostamaan aiempaa voimakkaammin itse omaan turvallisuuteensa.
Yhdysvallat on Suomelle tärkeä liittolainen ja strateginen kumppani, jonka suhde perustuu turvallisuuteen, kauppaan ja teknologiaan. Viime vuosina on nähty näillä alueilla merkittävää edistystä. Aktiivinen yhteydenpito, lukuisat vierailut hallitusten ja parlamentaarikkojen välillä sekä vahvat suhteet yrityksiin ja tutkimuslaitoksiin ovat lähentäneet Suomea ja USA:ta entisestään. Keskellä suurten geopoliittisten haasteiden ja taloudellisen epävarmuuden aikoja on elintärkeää ylläpitää näitä suhteita.
Yhdysvallat on yksi Suomen tärkeimmistä kauppakumppaneista ja keskeinen kumppani investoinneissa, innovaatioissa ja tutkimuksessa. Suomalaiset yritykset laajentuvat Yhdysvalloissa, kun amerikkalaiset yritykset tunnustavat Suomen innovaatioiden, kestävyyden ja turvallisuuden vahvuudet. Valtiollinen kumppanuus on osoittautunut hyödylliseksi tavaksi helpottaa suomalaisten yritysten yhteyksiä ja houkutella amerikkalaisia yrityksiä Suomeen ja Eurooppaan.
Yhdysvaltojen uusien tullien vaikutukset kansainväliseen kauppaan ja talouteen tulevat olemaan hyvin merkittäviä. Suorien ja epäsuorien taloudellisten vaikutusten – mukaan luettuna kauppakumppanien vastatoimet – lisäksi Yhdysvaltain tullinkorotukset rikkovat Yhdysvaltain kansainvälisiä sitoumuksia ml. eräitä WTO:hon perustuvan multilateraalisen kauppajärjestelmän perusperiaatteita.
EU vie Yhdysvaltoihin tavaroita vuosittain on noin 500 miljardin euron arvosta. 20 %:n tulli tarkoittaisi näin ollen 100 miljardin euron kustannuslisää vientiin, jos poikkeuksia ja muita tulleja ei oteta huomioon. Suomen tavaravienti oli noin 7 miljardia euroa vuonna 2024. EU:n sekä muiden kauppakumppaneiden vastatoimet lisäävät kustannusvaikutusta.
Historia on osoittanut, että kun Eurooppa ja Yhdysvallat ovat yhtenäisiä, ne muodostavat vahvan voiman turvallisuutta ja vaurautta. Yhdysvaltojen ja Euroopan välinen kauppasuhde hyödyttää molempia osapuolia. Sitä ohjaavat suuret kauppavirrat, vastavuoroiset investoinnit, digitaaliset liitännät, innovaatiot ja energia Yhteistyöllä tämä taloudellinen kumppanuus luo miljoonia työpaikkoja Atlantin molemmin puolin.
Turvallisuuspoliittisesti tilanne on edelleen rauhaton ja myös kauppapoliittisesti näkymät ovat varsin sumeat, kun uhkana on vapaan kaupan supistuminen erilaisten tullien lisääntyessä. Puolustussektorilta ja energiamurroksesta on suomalaisilla yrityksillä nähtävissä kasvu- ja kansainvälistymismahdollisuuksia.
Kirjoittaja: Jari P. Tuovinen, Oulun kauppakamarin toimitusjohtaja