Vaikuttamistyön tuloksia vuodelta 2025

Oulun kauppakamarin vaikuttamistiimi


Vuonna 2025 Oulun kauppakamarin vaikuttamistyössä keskiössä olivat väestörakenteen muutoksen tuomat haasteet ja mahdollisuudet, osaavan työvoiman saatavuus, vastuullisuus ja vihreä siirtymä, digitalisaatio sekä kansainvälistyminen. Erityistä painoa annoimme kansainvälisten opiskelijoiden ja työntekijöiden rekrytoinnin edistämiseen sekä työelämän vastaanottavuuden parantamiseen. Kokonaisuudessaan vaikuttamistyömme tähtää jatkossakin siihen, että Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu ovat vetovoimaisia alueita niin nuorille kuin kansainvälisille osaajille.

Keskeiset painopisteet ja tulokset:

Pohjoisen ja Itä-Suomen ohjelmatyö on vahvistanut alueiden painoarvoa valtakunnallisessa päätöksenteossa. Oulun ja Lapin kauppakamarien yhteistyö on syventynyt, ja tavoitteena on tunnistaa entistä paremmin elinkeinoelämän tarpeet sekä tehostaa vaikuttamista. Samalla arvioidaan jäsenpalveluiden kehittämistä ja kauppakamariverkoston toimintamalleja pitkällä aikavälillä.

Alueen saavutettavuus on ollut yksi vuoden keskeisistä teemoista. Oulun kauppakamari on vaikuttanut määrätietoisesti raide- ja tieyhteyksien kehittämiseen Perämerenkaaren alueella sekä lentoyhteyksien turvaamiseen. Vuoden aikana on edistetty uusia kansainvälisiä lentoyhteyksiä, Oulun ratapihan kehittämistä ja pääradan kapasiteetin parantamista. Toimintavarmat logistiset yhteydet ovat elinkeinoelämän perusedellytys, ja niiden vahvistaminen tukee sekä investointeja että kansainvälistä kaupankäyntiä.

Investointien edistäminen on ollut keskeinen osa kauppakamarin työtä. Pohjois-Suomeen on viime vuosina kohdistunut mittavia teollisia ja infrastruktuuri-investointeja, ja vuonna 2025 useat hankkeet ovat edenneet rakentamis- tai päätösvaiheeseen. Kauppakamari on toiminut aktiivisesti ympäristölupien, kaavoituksen ja valitusprosessien sujuvoittamisen puolesta sekä tuonut esiin yritysten näkökulmaa sääntelyn kehittämiseen. Puhdas energia ja kilpailukykyinen sähkö luovat alueelle hyvät edellytykset erityisesti sähköä käyttävälle teollisuudelle ja datakeskuksille.

Kansainvälistymisen osalta Oulun kauppakamari on mukana TalentTrekFinland -hankkeessa 1.9.2025-31.10.2027. Hankkeen tavoitteena on edistää kansainvälisten opiskelijoiden ja osaajien integroitumista Suomen työmarkkinoille, tukea työvoiman saatavuutta ja työmarkkinoiden kohtaanto-ongelman ratkaisua.

Vaikuttamistyötä on tuettu suunnitelmallisella viestinnällä, jonka merkitys on kasvanut vuoden aikana. Oulun kauppakamari on tuonut elinkeinoelämän näkemyksiä esiin johdonmukaisesti sekä alueellisessa että valtakunnallisessa mediassa. 2025 saavutettu mediaosumien määrä oli vertailussa korkea (470) ja ylitti useiden muiden kauppakamareiden vastaavan näkyvyyden. Viestinnässä on painotettu alueellisia teemoja ja yritysten arkea tavalla, joka tukee vaikuttamistyön tavoitteita ja vahvistaa kauppakamarin asemaa elinkeinoelämän edustajana.

Vaikuttamistiimimme jäsenet:
toimitusjohtaja Jari Tuovinen, varatoimitusjohtaja Esa Pellikainen ja palvelusektorin johtaja Mari Viirelä ks. yhteystiedot

Miten onnistuimme vuonna 2025? Vastaa jäsentyytyväisyyskyselyyn ja ota kantaa myös yhteistyön tiivistämiseen Lapin kauppakamarin kanssa: Vastanneiden kesken arvotaan ravintolalahjakortti! Vastaa kyselyyn

Kategoriat:Työelämä, Kansainvälisyys, Verkostot, Elinkeinoelämä