Tomi Lantto toivottaa uudet veronmaksajat ulkomailta perheineen tervetulleiksi: ”Ollaan näistä jokaisesta kiitollisia”

Katri Antell-konsernin toimitusjohtaja Tomi Lantto

Tuoreesta kauppakamarien jäsenyritykselleen toteuttamasta talouskyselystä selviää, että jopa 84 prosenttia yrityksistä pitää työperäisen maahanmuuton lisäämistä tulevalla hallituskaudella tärkeänä. Oulun kauppakamarin hallituksen jäsen ja Katri Antell-konsernin toimitusjohtaja Tomi Lantto ei pidä tulosta suurena yllätyksenä:

”Jotta suomalainen hyvinvointiyhteiskunta voidaan pelastaa, Suomi tarvitsee kasvua. Kun kasvua miettii, niin se tarkoittaa tuottavuutta ja työtuntien määrä. Hyvinvointiyhteiskunta edellyttää, että Suomessa tehdään jatkossa enemmän työtunteja kuin nyt. Samaan aikaan meidän eläköityvät ikäluokkamme ovat suurempia kuin koulusta valmistuvat. En usko, että tähän yhtälöön löytyy ratkaisua, jossa ei helpotettaisi ulkomaalaisten muuttamista Suomeen työn perässä”, sanoo Lantto.

Lantto toivoo, että Suomeen saadaan houkuteltua kokonaisia perheitä, jotka asettuvat taloksi ja kasvattavat lapsensa täällä.

”Perheiden vuoksi kaikki työpaikat ovat tärkeitä. Perheestä toinen aikuisista voi olla erikoinenkin asiantuntija, mutta toisen ammattia emme tiedä. Siksi on tärkeää, että meillä on monipuolinen elinkeinorakenne, jonne on helppo työllistyä. Kun perheestä molemmat vanhemmat löytävät täältä työn, on hyvin todennäköistä, että perhe pysyy Suomessa. Näin saamme uusia veronmaksajia ja uusia vaikutteita talouteemme. Ollaan näistä jokaisesta kiitollisia”, toteaa Lantto

Kauppakamarien talouskyselyn mukaan 40 prosenttia yrityksistä pitää työperäisen maahanmuuton lisäämistä erittäin tärkeänä ja 44 prosenttia hieman tärkeänä. 10,9 prosenttia vastanneista ei pidä työperäistä maahanmuuttoa ollenkaan tärkeänä.

”Emme ole itse menneet ulkomaille hakemaan ihmisiä vaan olemme palkanneet jo Suomessa olevia ulkomaalaisia. Olemme rekrytoineet paljon maahanmuuttajia monista eri kulttuureista. He täydentävät loistavasti meidän keittiötiimejämme ja tuovat meille valtavasti lisää osaamista mm. etnisestä ruuasta. Samalla henkilökuntamme on oppinut arvostamaan erilaisuutta ja oppimaan siitä. Maahanmuuttajat ovat rikastuttaneet yrityksemme kulttuuria ja kykyä oppia”, toteaa Lantto.

Kauppakamarien talouskysely tehtiin 26.-28.4.2023 siihen vastasi 1560 yritystä eri toimialoilta eri puolilta Suomea. Lisää kyselyn tuloksia julkaistaan Talouskatsauksen julkaisun yhteydessä 11.5.2023. Kyselyn aineisto on kerätty sähköpostitse kauppakamarien jäsenyrityksiltä. Kyselyyn on voinut vastata yhden kerran jäsenyritystä kohden.

Lisätietoja kyselystä:
Oulun kauppakamarin toimitusjohtaja Jari P. Tuovinen,
puh. 044-3134505

Kategoriat:Talous, Työperäinen maahanmuutto