Olemme saaneet lukea uutisia hyvinvointialueiden alijäämäarvioista. Ennuste alijäämästä on kasvamaan päin merkittävästi. Jo aiemmin hyvinvointialueet ovat olleet tilanteessa, jossa vastakkain on hoitovelvoite ja talousvelvoite. Säästöjä tarvitaan, mutta millä hinnalla?
Hyvinvointialueiden taloutta rasittaa uutisoinnin mukaan ostopalvelut. Jos tekijöitä ei omasta takaa ole, niin työt hoitaa usein keikkatyöläinen, jonka palkkataso on jotain muuta kuin vakituisen henkilöstön.
Alan työntekijät tekevät työtä suurella sydämellä, mutta jaksamisellakin on rajansa. Riittämättömyyden tunne on läsnä jatkuvasti. Tässä ajassa, jossa lasten ja nuorten pahoinvointi ja ongelmat ovat pahentuneet, esimerkiksi sijaisperheet tarvitsisivat entistä enemmän tukea työnsä tueksi. Taipuuko hyvinvointialueen talous tähän? Kun sijaisperheet uupuvat ja toteavat omien keinojen käyvän riittämättömiksi sijoitettujen lasten ja nuorten kanssa, on lopputuloksena laitokseen sijoittaminen. Laitoshoito on kallista ja seuraukset pitkäaikaisia. Laitos ei koskaan ole pienelle lapselle perhettä parempi vaihtoehto.
Hyvinvointialueuudistuksen ollessa edelleen muutoksen kourissa on toinen suuri uudistus tulossa, kun TE-palvelut siirtyvät kuntiin ensi vuoden alusta. Pitkäaikaistyöttömissä on henkilöitä, jotka tarvitsevat moniammatillista tukea. Tämä tarkoittaa tiivistä yhteistyötä hyvinvointialueiden ja työvoima-alueiden kesken. TE24-uudistus tulee lisäämään erilaisten todistusten tarvetta, jotta henkilö voi saada taloudellisia tukia.
Tässä tilanteessa, jossa jo nyt hyvinvointialueet kamppailevat sekä hoito- että talousvelvoitteen täyttämisen kanssa ei resursseja pitäisi käyttää byrokratiaan, joka ei auta millään muotoa yksilön ongelmien ratkaisemisessa ja työkyvyn lisäämisessä. Erityisesti alueilla, joilla on pulaa lääkäreistä, on huolestuttavaa, jos vähäiset resurssit ovat varsinaisesta hoitotyöstä pois.
Muutos sitoo aina siinä mukana olevien resursseja ja siksi olisikin huolehdittava, että hyvin toimineet ja taloudellisesti järkevät käytänteet jatkuisivat. Vaikka hallinto muuttuu, pitäisi ruohonjuuritason työssä hyväksi hioutuneista toimintatavoista pitää kiinni. Väestön ikääntyessä, ikäluokkien pienentyessä ja jaksamisen sekä mielenterveyden haasteiden lisääntyessä, on Suomen valtion taloudellisen kasvun edellytykset hyvin nopeasti syöty, jos hyvinvointialueiden toimintaa ei saada korjattua kestävämmälle tasolle.
Palvelurakenteen uudelleentarkastelu ja yksityisen puolen tutkitusti kustannustehokkaiden palvelujen käyttäminen nykyistä laajemmin tarjoaisi taloudellisesti järkevän ratkaisun hoito- ja talousvelvoitteen täyttämiseksi.
Kirjoittaja: Mari Viirelä, Oulun kauppakamarin palvelusektorin johtaja
