Oulun kauppakamarin ja Lapin kauppakamarin kannanotto: Pohjoisen raideliikenteen palvelutaso ei saa laskea

Kuva: Lapin materiaalipankki | Jari Ylinampa

Parhaillaan on menossa valmistelu Suomen henkilöjunaliikennemarkkinan avaamiseksi kilpailulle vuonna 2031. Muutoksen myötä valtion ja VR:n suorahankintasopimus päättyy ja tuettu liikenne on EU-sääntöjen vuoksi järjestettävä vapaan kilpailutuksen kautta. Tällä hetkellä valtion tukemaa liikennettä on pohjoisen yöjunat ja päiväliikenne Oulusta ja Kuopiosta pohjoiseen.

Suunnitelmassa lähtökohtana on, että kilpailutettua ja markkinaehtoista liikennettä ei voi ajaa samalla kalustolla. Suunnitelman mukaan valtion tukema liikenne hoidettaisiin valmisteltavan valtion kalustoyhtiön Railstockin kalustolla, jota liikennöivät yhtiöt vuokraavat. Kalustoyhtiön omistukseen on tarkoitus siirtää Sm7-lähijunakalustoa, jonka pohjalta valtion tukeman raideliikenteen kilpailutus suunnitellaan.

Asiaan liittyy kaksi merkittävää ongelmaa. Ensinnäkin suorat päiväjunayhteydet pohjoiseen päättyisivät Kuopiossa ja Oulussa pakollisiin junan vaihtoihin. Toinen ongelma on, että Sm7-kalusto on suunniteltu lähiliikenteeseen, eikä sen palvelutaso vastaa pitkän matkan junaliikenteen tarpeisiin.

Junamatka Kuopiosta Ouluun on reilu neljä tuntia ja Rovaniemelle 7,5 tuntia. Oulu–Rovaniemi-välillä junamatka kestää noin 2,5 tuntia. Kyse ei siis ole lyhyen matkan lähijunaliikenteestä vaan pitkän matkan liikenteestä, jossa ravintolapalvelu, riittävät WC-tilat ja hyvät työskentelyolosuhteet ovat välttämättömiä. Palvelutason heikentyminen vähentäisi kestävää liikkumista eikä ohjaisi matkustusta ympäristöystävälliseen suuntaan. Muutoksella olisi negatiivisia vaikutuksia junaliikenteen tehokkuuteen pohjoisessa, ja samalla alueiden välinen saavutettavuus kärsisi.

Kaukojunaliikenteen matkustajamäärät pohjoiseen ovat kehittyneet hyvin. Vuonna 2025 Oulun asemalla matkustajia oli 1 478 500, (+1 %), Kemissä 228 600 (+4 %) Rovaniemellä 692 500 (+8 %), Kolarissa 94 800 (-2 %), ja Kemijärvellä 36 000 (+11 %). Lappi on Suomen matkailun vetonaula: vuonna 2025 Lappiin saapui noin kaksi miljoonaa matkailijaa, ja vuotuiset kasvuprosentit viime vuosina ovat vaihdelleet 7 ja 11 prosentin välillä. Myös junamatkailun kasvulla on merkittävä potentiaali pohjoisessa. Kestävän matkailun periaatteisiin kuuluu, että vähäpäästöisen junamatkustamisen osuutta liikenteestä kasvatetaan.

Matkailun lisäksi toimiva ja palvelutasoltaan hyvä junaliikenne on tärkeä myös muiden toimialojen vahvalle kehitykselle, investoinneille ja työvoiman liikkumiselle pohjoisessa.

Sm7-junien nopeus riittää pohjoisen rataosuuksilla nykyiseen maksiminopeuteen, vaikka niiden huippunopeus ei ole yhtä suuri kuin IC- tai Pendolino-junilla. Jos operoivan kaluston nopeuskapasiteetti ei pysty hyödyntämään radan parempaa kuntoa, on vaarana, ettei rataverkkoa jatkossa kehitetä siellä, missä junaliikenne on valtion tukemaa. Tämä heikentää alueiden välistä tasa-arvoa.

Liikennejärjestelmän toimivuus heikentyy, jos matkaketjuun tulee lisää pakollisia junanvaihtoja. Vaihtojen lisääntyessä matkaketjut muuttuvat häiriöherkiksi, ja myöhästymiset voivat katkaista yhteyksiä kokonaan. Liikenne 12 -suunnitelmassa todetaan: ”Toimivassa liikennejärjestelmässä yhteydet on järjestetty tarkoituksenmukaisesti.” Suunniteltu malli, jossa valtion tukeman ja markkinaehtoisen liikenteen väliin tulee junanvaihdot ja palvelutaso putoaa, ei tue tätä tavoitetta. Sen sijaan se heikentää liikennejärjestelmän toimivuutta sekä kestävän liikkumisen edellytyksiä.

Pohjoisen kauppakamarit pitävät kriittisen tärkeänä, että kaikki vaihtoehdot selvitetään ja tehdään kalustojärjestelyt, joilla turvataan pohjoisen junaliikenteen palvelutaso ja matkaketjut. Onko esimerkiksi mahdollista, että kalusto olisi laajemmin kalustoyhtiön hallinnoimaa, ja operaattorit vuokraisivat sitä riippumatta siitä, onko liikenne markkinaehtoista vai tuettua? Näin operaattori ja henkilökunta voisivat sarana-asemilla vaihtua, mutta matkustajalla yhteys olisi suora ilman junan vaihtoa.

Nyt on vielä mahdollista valmistella malli, joka varmistaa toimivan junaliikenteen ja palvelutason myös pohjoisessa.

Mari Viirelä
palvelusektorin johtaja
Oulun kauppakamari
mari.viirela@chamber.fi

Hanna Baas
johtaja, vaikuttaminen ja edunvalvonta
Lapin kauppakamari
hanna.baas@chamber.fi

Kategoriat:Logistiikka ja liikenne, Matkailu, Kannanotto, Elinkeinoelämä