Kehittyvä matkailu tarvitsee lentoja

Mari Viirelä, Oulun kauppakamari. Kuva Teija Soini/Fotosoini


Oulu ja muut hankkeessa olevat kunnat valmistautuvat hyvää vauhtia vuoden 2026 kulttuuripääkaupunkivuoteen. Kulttuuripääkaupunkivuoteen kohdistuu kovat odotukset ja onnistuessaan se tuottaa pitkäkestoista hyvinvointia alueelle. Matkailun potentiaali on hurja, koska tilastojen mukaan keskimäärin yhtä matkailuyötä kohden käytetään 121 euroa.

Kulttuuripääkaupunkivuotena Ouluun toivotaan matkailijoita niin Suomesta kuin ulkomailta. Oulussa on matkailutoimijoiden toimesta aloitettu valmistautuminen, jotta meillä on tänne saapuville matkailijoille tekemistä ja koettavaa. Taustalla on ajatus, että kyse ei ole vain yhdestä vuodesta, vaan matkailupalvelut jäävät elämään ja rikastuttamaan matkailuelinkeinoa pitkälle tulevaisuuteen. Vaikka osa matkailijoista varmasti löytää tiensä Ouluun omin neuvoin, on ulkomaalaisissa matkailijoissa paljon niitä, jotka tekevät perinteisiä ryhmämatkoja.

Ryhmämatkat nimensä mukaisesti ovat usein vähintään 20 hengen ryhmiä, jolloin useampi samalle lennolle tuleva kiintiö syö tehokkaasti lentokoneen kapasiteettia. Myös omatoimimatkailijoista osa suosii lomajärjestelyissään matkatoimistoja, jotka varaavat kuumimpiin sesonkiaikoihin kiintiöitä lennoilta.

Pohjois-Suomeen ja Oulun seudulle on suunniteltu isoja investointeja tämän vuosikymmenen loppuun. Oulun kauppakamarin tekemä kysely jäsenyrityksilleen osoittaa, että yritysten liikematkustustarpeet eivät ole laskemaan päin. Lisäksi esimerkiksi Kuusamon kentän heikot lentoyhteydet Helsinkiin eivät palvele liike-elämää ja se ohjaa liikematkustusta Ouluun. Liikematkustus ja vapaa-ajan matkustuksen tarpeet asettavat suurta painetta lentojen lisäämiseksi Ouluun. Euroopan mittakaavassa Oulun lentokenttä on ihmeellinen poikkeus, koska kentältä operoi vain yksi lentoyhtiö vain yhteen kaupunkiin. Matkustuspotentiaalia on alueella ja se tulee vain kasvamaan, kun Oulun seutu lomakohteena vahvistaa mainettaan.

Oulun seudulla on mahdollisuus kehittyä alueeksi, joka houkuttelee matkailijoita kaikkina vuodenaikoina. Suomen kiinnostavuus kesämatkakohteena on lukujen valossa voimakkaassa kasvussa. Neljän vuodenajan matkailukohde vaatii onnistuakseen eri tahojen yhteistyötä. Yksi ratkaiseva onnistumisen edellytys on säännöllinen ja riittävästi kapasiteettia tarjoava lentoliikenne alueelle. Vapaa-ajan matkustuksessa lentoliikenteen kovat hinnat ja tiukat kiintiövarausehdot vievät kilpailukykyä matkailualueelta ja pakottavat matkatoimistot myymään muita matkailualueita, joiden saavutettavuus on parempaa. 

Mari Viirelä
palvelusektorin johtaja
Oulun kauppakamari

Kategoriat:Saavutettavuus, Matkailu