Yhteistyö vahvistaa mahdollisuuksia kehittää Raahen matkailua

Kuva: Esa Pellikainen

Raahessa toimiva Langin Kauppahuone on aloittanut uuden vaiheen yhteistyössä Kaselli Oy:n kanssa. Yhteistyön tavoitteena on vahvistaa Raahen matkailua ja luoda uusia mahdollisuuksia alueen kulttuuriin, historiaan ja elämyksiin pohjautuvalle matkailulle.

Yhteistyö tuo Langin toimintaan lisää osaamista, verkostoja ja pääomaa. Samalla se mahdollistaa myös Utua Finlandin toiminnan kasvun sekä uuden suomalaisen laukkubrändin rakentamisen kansainvälisille markkinoille.

“Langin Kauppahuonetta on rakennettu lähes kymmenen vuoden ajan vahvasti Raahen historiaan ja kulttuuriperintöön nojaten. Nyt yhteistyö tuo meille leveämmät hartiat – lisää osaamista, verkostoja ja mahdollisuuksia viedä matkailua eteenpäin tavalla, joka hyödyttää koko kaupunkia”, kertoo yrittäjä Piia Vähäsalo.

Langin Kauppahuone on viime vuosina kasvanut merkittäväksi matkailu- ja kulttuurikohteeksi Wanhassa Raahessa. Yrityksen toiminta yhdistää historiallisessa ympäristössä hotellin, ravintolan, kahvilan sekä erilaisia elämyksiä ja tapahtumia.

Langin pihapiirissä toimiva Utua Finland on suomalainen designyritys, joka tunnetaan värikkäistä Utua-nahkalaukuistaan ja pohjoisesta luonnosta inspiroituvasta muotoilustaan. Yhteistyö mahdollistaa myös uuden, kansainvälisille markkinoille suunnatun luksuslaukkubrändin rakentamisen, joka ammentaa inspiraationsa Raahen historiasta ja pohjoisesta luonnosta.

“Utuan tuotteet saavat alkunsa täällä Raahessa, ja meille on tärkeää, että myös kansainvälinen kasvu rakentuu paikalliselle identiteetille ja osaamiselle. Yhteistyö antaa meille mahdollisuuden viedä tätä työtä eteenpäin pitkäjänteisesti”, Vähäsalo sanoo.

Yhteistyön tavoitteena on tehdä Raahesta entistä kiinnostavampi matkailukohde sekä kotimaisille että kansainvälisille vierailijoille. Keskiössä ovat Raahen ainutlaatuinen historiallinen ympäristö, merenkulun tarinat sekä paikallinen kulttuuriperintö.

Katse tulevaisuuteen

Yhteistyön taustalla on yhteinen näkemys siitä, että Raahella on poikkeuksellisen vahva, mutta vielä osittain hyödyntämätön matkailupotentiaali. Wanha Raahe on yksi Suomen parhaiten säilyneistä puukaupungeista, jonka historia, merellinen ympäristö ja kulttuuriperintö tarjoavat ainutlaatuisen perustan matkailun kasvulle.

Tavoitteena on luoda Raaheen kokonaisuuksia, jotka houkuttelevat vierailijoita viipymään kaupungissa pidempään ja tutustumaan sen historiaan, kulttuuriin ja paikalliseen elämäntapaan. Samalla yhteistyö vahvistaa alueen elinvoimaa ja
avaa uusia mahdollisuuksia paikallisille yrityksille, yhdistyksille ja toimijoille.

Langin Kauppahuone kiittää myös julkisen sektorin toimijoita ja kehittämisorganisaatioita, jotka omalla työllään tukevat alueen yritysten kasvua ja mahdollistavat pitkäjänteisen yhteistyön. Yritysten, julkisen sektorin ja paikallisten toimijoiden välinen yhteistyö on keskeinen tekijä Raahen matkailun tulevaisuuden rakentamisessa.

“Uskomme, että Raahesta voidaan yhdessä rakentaa entistä tunnetumpi matkailukaupunki – paikka, jossa historia, kulttuuri ja elämykset kohtaavat tavalla, joka on aidosti raahelainen.”

Piia Vähäsalo Langin Kauppahuone / Utua Finland
p. 044-5979693, piia.vahasalo(at)utua.fi

Kategoriat:Työelämä, Jäsenemme tiedottavat, Kasvu, Matkailu, Elinkeinoelämä