iLOQ voitti Vuoden brändi 2025 -kilpailun

Vuoden brändi -palkinnon Keskuskauppakamarin Suuressa brändipäivässä voitti ILOQ. Palkinnon vastaanotti iLOQ:in CRO Joni Lampinen (kuvassa vasemmalla). Palkinnon luovuttivat brändiraadin puheenjohtaja Keskuskauppakamarin johtava asiantuntija Minna Aalto-Setälä sekä Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi. Kuva: Antti Johansson

Keskuskauppakamarin Vuoden brändi -kilpailun voittajaksi valittiin tänä vuonna iLOQ. Digitaalisia pääsynhallintamenetelmiä kehittävän yrityksen tarina alkoi jo yli parikymmentä vuotta sitten, kun yrityksen perustaja Mika Pukari kehitti lukolle toimintaperiaatteen, jossa avaimen työntöliike aiheuttaa sähköenergiaa lukkosylinterissä.

Raati perusteli iLOQ-brändin voittoa muun muassa sillä, että se suojasi uniikin innovaationsa. Lisäksi se osattiin kaupallistaa ja tuotteistaa.

”iLOQ-brändi on muuttanut koko toimialaa, sillä uusi innovaatio on osattu kaupallistaa ja tuotteistaa. Kansainvälisyys on ollut alusta asti brändin ytimessä. Erityisesti haluamme kiinnittää huomiota jälleenmyyjien koulutukseen ja yrityksen omiin tukipalveluihin, jolloin jälleenmyyjät ovat avainasemassa yhdessä iLOQ-brändin myyntitiimin kanssa. iLOQ-brändi on oivaltanut erinomaisesti oman roolinsa osana kokonaisvaltaista asiakaskokemusta”, sanoo brändiraadin puheenjohtaja, Keskuskauppakamarin johtava asiantuntija Minna Aalto-Setälä.

”Olemme erittäin otettuja Vuoden brändi -palkinnosta. Lämmin kiitos kuuluu jokaiselle iLOQ-brändin ja tuotteidemme parissa työskentelevälle, kuten henkilöstöllemme, jälleenmyyjillemme, asiakkaillemme sekä muille sidosryhmillemme. Unohtamatta kaikkia tuotteidemme käyttäjiä globaalisti, joiden arjessa iLOQ on mukana. Yhdessä olemme rakentaneet iLOQ-brändia ja tarinaa yli kahdenkymmenen vuoden ajan sekä jalkauttaneet sen myös Suomen rajojen ulkopuolelle,” sanoo iLOQ Oy:n toimitusjohtaja Heikki Hiltunen.

Vuoden brändi -kilpailussa brändejä tarkastellaan laajalti brändin ja immateriaalioikeuksien suojaamisen näkökulmasta. Asiantuntijaraati koostuu sekä brändi- että IPR-asioihin erikoistuneista ammattilaisista.

Vuoden brändi -kilpailun kaksi muuta finalistia olivat tänä vuonna second hand -kauppa- ja kahvilaketju Relove ja lihatalo Snellman.

Vuoden brändi -palkinnon ovat aikaisemmin saaneet Elovena vuonna 2024, Genelec 2023, Lapuan Kankurit vuonna 2022, Yle vuonna 2021 ja Marimekko vuonna 2019.

Yhteyshenkilöt:
Minna Aalto-Setälä
Johtava asiantuntija, IPR ja digitalisaatio
Puh. 09 4242 6244
minna.aalto-setala(at)chamber.fi

Kategoriat:Työelämä, Jäsenemme tiedottavat, Markkinointi, Elinkeinoelämä