Investointilaskelmat kuuluvat osaksi hyvää talousjohtamista. Useat päätöksentekijät kyllä tuntevat keskeiset investointilaskentamenetelmät, kuten nykyarvomenetelmän, sisäisen korkokannan menetelmän ja takaisinmaksuajan menetelmän. Usein ongelmana ei olekaan menetelmien tuntemattomuus tai työkalujen puute (esimerkiksi valmisohjelmistot), vaan menetelmien väärä käyttö ja tulkinta. Esimerkiksi useat tutkimukset osoittavat, että valitettavasti takaisinmaksuaika taitaa edelleen olla se tärkein investointikriteeri, vaikka se on varmin tapa tehdä heikkotasoisia investointipäätöksiä.
Johdon päätökset (ml. investointipäätökset) ovat loppujen lopuksi käyttäytymistiedettä. Oletuksena on ns. lisävarallisuuden tuoma vähenevä rajahyöty. Toisin sanoen, mitä suurempi on lähtövarallisuus, sitä pienempää lisähyötyä lisävarallisuus tuo. Tämä olettama puolestaan johtaa siihen, että kun riski kasvaa, niin odotetun varallisuuden eli tuotto-odotuksen (tuottovaateen) tulee myös kasvaa. Henkilöstä, joka kasvattaa tuottovaadetta riskin kasvaessa, käytetään nimitystä riskin karttaja. Riskin karttaja voi siis tehdä myös korkean riskin omaavia hankkeita, mutta vastineeksi hänellä tulee olla myös korkea tuottovaade. Esimerkiksi lääkekehityshankkeissa tuottovaade voi olla jopa 400 % per annum.
Usein – etenkin voittoa tavoittelemattomissa organisaatioissa – saatetaan pohtia, että investointilaskelmat ovat tarpeettomia, koska eihän tässä kuitenkaan olla voittoa tavoittelemassa. Tässä onkin hyvä korostaa investointilaskelmien erittäin tärkeä tehtävää pääoman allokoitumismekanismina. Vaikka yritys tai organisaatio ei tavoittelisikaan voittoa (esimerkiksi julkisella sektorilla), oikea investointilaskelmien käyttötapa varmistaa, että rahoitus (pääoma) allokoituu hyviin ja järkeviin hankkeisiin ja päätöksiin. Investointilaskelmat ovat tapa asettaa eripituisia ja eri riskiluokissa olevia hankkeita vertailukelpoiseksi, koska riskille asetetaan hinta tuottovaateen muodossa.
Investointipäätökset ja -laskelmat ovat paljon muutakin kuin vain keinoja osoittaa, että jokin hanke on kannattava. Investointipäätöksiin ja –laskelmiin liittyvä teoria on ennen kaikkea tapa ajatella, vaikka itse laskelmia ei aina tehdäkään. Investointipäätöksiin liittyvä teoria voi jopa antaa vastauksia ja näkökulmia myös muihin elämän osa-alueisiin liittyviin päätöksiin kuin vain liiketaloudelliseen päätöksentekoon. Esimerkiksi investointilaskelmilla voidaan pohtia vaikka omistusasumisen ja vuokra-asumisen kannattavuutta toisiinsa nähden.
Tärkeimmät investointilaskentamenetelmät ovat nykyarvomenetelmä, sisäisen korkokannan menetelmä tai takaisinmaksuajan menetelmä. Päätöksenteossa kannattaa käyttää kaikkia edellä mainittuja menetelmiä tai niiden johdannaisia, kuten laskelmalla diskontattujen tuottojen takaisinmaksuaikaa. Joskus kuitenkin eri menetelmät antavat ristiriitaisia tuloksia siitä, kannattaako investointi tehdä. Tällöin meidän tulisi painottaa nykyarvomenetelmää päätöksenteossa.
Takaisinmaksuajan menetelmä ottaa päätöksenteossa huomioon vain ne tuotot, jotka syntyvät takaisinmaksuajan toteutumiseen saakka. Takaisinmaksuajan jälkeen syntyneet tuotot eivät vaikuta investointipäätökseen. Näin ollen takaisinmaksuajan menetelmä saattaa johtaa investointeihin, joiden nettonykyarvo on jopa negatiivinen, koska takaisinmaksuaika päätöksentekokriteerinä ei huomioi (eli hinnoittele) mitenkään tuottoihin liittyvää riskiä. Lisäksi takaisinmaksuajan menetelmä hylkää pitkäjänteisiä – usein kärsivällisyyttä vaativia – hankkeita, joiden nettonykyarvo on positiivinen, mutta hankkeiden kassavirrat kohdistuvat pitkälle ajalle tai käynnistyvät viiveellä. Vastaavasti takaisinmaksuajan menetelmän hyvä puoli on se, että se ohjaa hankkeisiin, joissa tuotot (nettokassavirrat) käynnistyvät nopeasti.
Sisäisen korkokannan menetelmä puolestaan maksimoi korkoa; ei euroja. Tämä voi johtaa nykyarvoltaan positiivisten hankkeiden hylkäämiseen. Lisäksi sisäistä korkokantaa käytetään usein väärin, jolloin se johtaa riskipitoiseen investointipolitiikkaan. On nimittäin hyvin tyypillistä, että yrityksen hallituksessa tai johdossa on asetettu kiinteä tuottovaade, jota käytetään rajana, tehdäänkö investointi vai ei. Toisin sanoen investointi tehdään, jos investoinnin sisäinen korko ylittää hallituksen asettaman yleisen tuottovaateen (esimerkiksi 12% p.a.).
Tämä johtaa siihen, että yritys alkaa hylkiä investointeja, jotka tuottavat hyvin otettuun riskiin nähden ja joiden nykyarvo on positiivinen, mutta sisäinen korko jää alle asetetun rajan, esimerkiksi 12 % p.a. Vastaavasti yrityksen investoinnit painottuvat kohteisiin, joiden tuotto on yli asetetun rajan (esimerkiksi 12 % p.a.), mutta tuotto on liian vähän otettuun riskiin nähden eli nykyarvo on negatiivinen. Mitä korkeammaksi kiinteä tuottovaade (%) asetetaan, sitä suurempi on vääristymä, että yrityksen investointipolitiikka painottuu liian riskipitoiseksi ja samalla riskiin nähden odotettavissa oleva tuotto on liian alhainen.
Tule kuulemaan ja laskemaan lisää liikkeenjohdon päätöksenteosta Oulun kauppakamarin koulutuksessa 28.9.!
Kirjoittaja: KTT, DI Toivo Koski, Oy In-Hand Finland Ltd.
Koski on yritystalouden rautainen ammattilainen, hyvin käytännönläheinen ja erittäin innostava kouluttaja. Kauppakamarien koulutusvastaavat valitsivat Toivo (Topi) Kosken Kauppakamarin Vuoden 2015 Kouluttajaksi. Koski kouluttaa yritysjohtoa ja asiantuntijoita mm. strategisesta talousjohtamisesta ja taloudellisten riskien hallinnasta. Toivo Kosken koulutuksissa yhdistyy oivallisesti huikea käytännön kokemus ja vahva teoriaosaaminen.
