Tulli-ilmoittamisen parissa ei tosiaankaan käy aika pitkäksi! Suomen tullin uuden tulliselvitysjärjestelmän (UTU) käyttöönotto jatkuu. Tuonti on jo kokonaisuudessaan UTUssa, passitus ja vienti ovat vuorossa seuraavaksi. Kyse on merkittävistä muutoksista, jotka vaativat huomiota jokaiselta tullauksen parissa työskentelevältä.
Uudistus on jo nimestäkin päätellen laaja – kokonaan uusi tulliselvitysjärjestelmä. Se on myös odotettu ja toivottu uudistus, jonka avulla kaikki järjestelmät saadaan ”saman katon alle” ja tälle vuosikymmenelle.
Tuonnin kohdalla UTUn uusiin toiminnallisuuksiin on jo päästy rauhassa tutustumaan ja hyväksi toteamaan. Pientä hämmennystäkin on ollut ilmassa, kun päätökset eivät ilmestykään automaattisesti, vaan niitä pitää ilmoituksella osata pyytää. Laskujen maksua helpottaa, kun osaa ilmoittaa yrityksen verkkolaskutiedot tullauksen yhteydessä. Sähköpostin määrä on pienentynyt radikaalisti, koska kaikki liitteet lähetetään tulliin ilmoituksen mukana, ja kaikki tullaukseen liittyvä kirjeenvaihto käydään ilmoituksen sisällä vapaamuotoisella yhteydenotolla.
Tavaran unioniaseman todistava T2L / T2LF asiakirja on siitä harvinainen tulliasiakirja, että sen voi edelleen laatia paperille ja käydä tullissa leimauttamassa. Tämäkin harvinaisuus on jäämässä historiaan, kun ilmoittaminen maaliskuun alussa siirtyy komission uuteen PoUS (proof of union status) järjestelmään.
CBAM
UTU ei suinkaan ole ainoa suuren mittaluokan uudistus tullauksen saralla. Vihreän kehityksen nimissä EU on kehittänyt uuden, tiettyjä tuotteita koskevan hiilirajamekanismin, (CBAM, Carbon Border Adjustment Model). Tämä uusi järjestelmä on suunniteltu ennaltaehkäisemään hiilivuotoa – ilmiötä, jossa päästöt ohjautuvat EU:n ulkopuolelle.
Hiilirajamekanismin tavoitteena on, että EU-alueelle kolmansista maista tuotavien tavaroiden hinnat heijastaisivat nykyistä paremmin niiden hiilisisältöä. Samalla halutaan kannustaa kolmansia maita, ulkomaisia valmistajia ja EU-alueen tuojia vähentämään päästöjään.
Hiilirajamekanismi otetaan käyttöön siirtymäajalla 1.10.2023 alkaen. Tuona päivänä astuu voimaan raportointivelvollisuus komissiolle. Toivottavasti raportointiin tarvittavan datan kerääminen on yrityksissä jo hyvässä vauhdissa tätä kirjoitettaessa, kyse ei nimittäin ole ihan pienestä tehtävästä. Mekanismin täysimääräinen soveltaminen alkanee vuoden 2026 alussa. Silloin alkaa myös maksuvelvoite päästötodistusten, eli CBAM-sertifikaattien muodossa.
Hiilirajamekanismi aiheuttaa CBAM-tuotteita maahantuovissa yrityksissä valtavasti lisätyötä tiedon keräämisen, erilaisten raporttien rakentamisen ja itse raportoinnin, sekä lupahakemusten ja päästötodistusten ostamisen ja luovuttamisen muodossa. Tarvitaan ihan uutta osaamista ja prosesseja. Oikean ja ajantasaisen tiedon kerääminen ja välittäminen on tärkeää, koska laiminlyönneistä saa komissiotasolla ihan muhkeat sanktiot.
Vapaakauppasopimukset – Uusi-Seelanti
Suomella on EU:n jäsenenä kauppasopimus noin 70 eri maan kanssa, ja lisää on tulossa. Uusin sopimus on solmittu Uuden-Seelannin kanssa. Sopimus on allekirjoitettu kesällä ja soveltaminen alkaa, kun Euroopan parlamentti antaa hyväksyntänsä.
Sopimusta on kuvailtu uuden sukupolven kauppasopimukseksi, jossa on kunnianhimoisimmat kestävyyttä koskevat sitoumukset kaikista maailman kauppasopimuksista.
Sopimus sisältää ensimmäisenä EU-sopimuksena kestäviä ruokajärjestelmiä, eläinten hyvinvointia, sukupuolten tasa-arvoa ja fossiilisia polttoaineita tukevia reformeja sekä niitä koskevia sopimuslukuja. Lisäksi siinä edistetään niin kutsuttujen vihreiden tuotteiden ja palveluiden pääsyä markkinoille.
Kauppasopimukset eivät ole vain suuryrityksiä varten, pk -yrityksillä on tasavertainen mahdollisuus hyötyä sopimusten eduista. Kun sopimuksia päästään täysimääräisesti hyödyntämään, ne tuovat kilpailuetua. Uuden-Seelannin sopimuksen hyödyntämiseksi suomalaisilla vientiyrityksillä on sama perustyö edessä kuin muidenkin kauppasopimusten kanssa – tullinimikkeet, alkuperäkriteerit, alkuperäkirjanpito ja alkuperän todistaminen. Nämä kaikki tulee olla kunnossa, jotta sopimuksia päästään hyödyntämään. ————————————————————-
Kirjoittaja:Marika Nummila, Samex Solutions Oy. Marikalla on pitkä ja vankka osaaminen viennin, tuonnin ja tullauksen parissa. Hän työskentelee Samexilla myynnin, asiakastuen ja koulutuksen parissa. Yli 1000 henkilöä yli viidestäsadasta suomalaisesta yrityksestä on osallistunut Marikan vetämiin koulutuksiin.
Haluatko tietää Tullaukseen liittyvistä ajankohtaisista muutoksista lisää? Marika kouluttaa meillä Tullauksen ajankohtaispäivässä11.10.2023 Oulussa – tervetuloa mukaan! LUE LISÄÄ
Kategoriat:Ilmasto, Politiikka, Kilpailukyky, Vihreä siirtymä, Kansainvälisyys, Kasvu, Kauppa, Logistiikka ja liikenne, Osaaminen, Vastuullisuus, Ympäristö, EU, Vienti, Elinkeinoelämä