Tämän vuoden kuntavaaleihin lähdetään uudenlaisesta asetelmasta, kun työllisyydenhoito on kuntien vastuulla, ja edellisten kuntavaalien jälkeen sote-palvelut ovat siirtyneet kunnilta hyvinvointialueille. Kauppakamareiden kuntavaaliohjelma ”Kasvua rakentamassa” korostaa vastuullisuutta ei vain kuntataloudessa, mutta myös investoinneissa, kasvun suuntaamisessa ja työvoima- ja osaamiskysymyksissä.
Elinvoimaisen ja kasvavan kunnan perusta on vastuullisesti hoidettu kuntatalous. Koska kuntien hyvinvointiin tarvitaan myös yrityksiä, pitää yhteistyön kuntien ja yritysten välillä olla tiivistä ja vuoropuhelun aktiivista esimerkiksi hankintojen osalta. Yritysten kasvussa investoinnit ovat tärkeitä, ja jotta yritykset uskaltavat investoida, edellyttää se ennakoitavuutta kaikessa kuntien päätöksenteossa.
Ennakoitavuus ja sujuvuus ovat merkittäviä asioita, kun puhutaan kasvua edistävästä kaavoituksesta tai toimivista liikenneyhteyksistä. Tällä hetkellä olemme tilanteessa, jossa esimerkiksi lentoliikenteen osalta on väläytelty mallia, jossa kunnat olisivat osarahoittamassa lentokenttien toimintaa. Tilanteessa, jossa monien kuntien taloustilanne on hankala, eivät uudet velvollisuudet liikenneinfran ylläpidosta voi kaatua kuntien vastuulle. Epävarmuus lentoliikenteen jatkuvuudesta voi kuitenkin vaikuttaa yritysten päätöksiin investoinneista ja sijoittumisesta.
Ikääntyvä väestö ja pienenevät ikäluokat asettavat haasteen työvoiman saatavuudelle. Oppilaitokset ja korkeakoulut kasvattavat ulkomaalaisten opiskelijoiden sisäänottoa, jotta yritysten tarpeisiin on osaavaa työvoimaa saatavilla. Kuntien on varmistettava omalta osaltaan veto- ja pitovoima, jotta osaajat haluavat pysyä pohjoisessa. Avoimen, suvaitsevan ja modernin ilmapiirin ylläpito on tärkeässä roolissa, kun kilpailemme muita maita vastaan osaajahoukuttelussa.
Jotta opiskelijoita riittää toiselle ja korkea-asteelle, on osaamisesta huolehdittava myös perusopetuksessa. Pisa-tulosten perusteella Suomi on menettänyt asemiaan perustaidoissa, kuten lukemisessa ja laskemisessa. Erityisesti heikko lukutaito vaikeuttaa jatko-opinnoissa menestymistä olipa ala mikä tahansa. Heikko opintomenestys tai opintojen keskeyttäminen vaikeuttavat työllistymistä ja riski pitkäaikaistyöttömyydelle kasvaa. TE-uudistuksen myötä pitkäaikaistyöttömät voivat olla merkittävä kuluerä kunnille.
Olipa kuntavaalien tulos mikä tahansa, niin yksi asia on varmaa – yhteistyö on avain menestykseen. Tässä ajassa rohkeus uudistua ja halu ottaa vastuuta kipeistäkin asioista luovat pohjaa kasvulle ja elinvoimalle.
Kirjoittaja: Mari Viirelä, Oulun kauppakamarin palvelusektorin johtaja