Suomen tie- ja rataverkko rapistuu. Ongelmat tiedetään, mutta rahaa niiden korjaamiseksi ei tipu tarpeeksi. Korjausvelka kasvaa vuosi vuodelta. Logistiikkapommi tikittää. Minkälaisen infraperinnön jätämme tuleville sukupolville hoidettavaksi?
Logistiikan näkökulmasta Suomesta puuttuvat koko valtakunnan kattavat sujuvat ja liikenneturvalliset pääväylät. Kartalle ne on piirretty – moneenkin kertaan, mutta siihen se jää. Pohjois-Suomeen suuntautuvista yhteyksistä VT 4 Äänekoskelta pohjoiseen on hallinnollisesti valtatie, mutta sen luonne muuttuu kylätieksi, jota käyttävät tasapuolisesti kaikki – myös tienvarren asukkaat, maanviljelijät ja muut paikalliset liikkujat. Myös VT 8 edustaa kylätie-statusta Turusta Ouluun saakka. VT 5 on pohjoiseen suuntautuvista yhteyksistä parhaimmassa imussa; Helsingistä lähdettäessä vasta Kajaanin kohdalla pitää nopeutta laskea ensimmäisen kerran alle 80 km/h:ssa.
Kylätiemäisyys on ongelma raskaille kuljetuksille, koska sivuteiden liittymien runsas määrä aiheuttaa epätaloudellista polttoaineen kulutusta. Pienten liittymien myötä kohdataan yllättäviä kääntymisiä, ylimääräisiä hidastamisia tai jopa pysähtelyjä, joista muodostuu jonoja sekä peräänajojen vaaratilanteita. Liikennevirta ei ole selkeää, ennakoitavaa ja sujuvaa, vaan täynnä yllätyksiä ja tukoksia sekä niihin reagointia. Sujuvat kuljetukset edellyttävät tasaista matkanopeutta, ennakoitavuutta ja luotettavuutta.
Suuret väyläinvestoinnit eivät kata kaikkia elinkeinoelämän tarpeita. Liian vähälle huomiolle ja rahoituspohjalle jää alemman tieverkon kunnossa pitäminen. Raaka-aineteollisuudessa suuri osa maantiekuljetuksista alkaa raaka-aineiden tuotantopaikoilta eli lähes poikkeuksetta alemman tieverkon vaikutusalueelta. Kesällä homma toimii, mutta talvella tai syksyisen mustan jäätalven aikana sekä kevään kelirikkoaikana kuljetuskalusto ei aina pääse operoimaan luotettavasti.
Perusväylänpidon huutavan rahoitusvajeen viesti ei tunnu tavoittavan päätöksentekijöitä. Tosiasia on, että Etelä-Suomessa seutu- ja yhdystiet ovat timanttisessa kunnossa verrattuna Keski-, Itä- ja Pohjois-Suomeen. Päällysteissä ei juurikaan paikkoja näy ja tiegeometriat muistuttavat enemmän pohjoisen valta- tai kantatieverkkoa. Eduskuntaan valituista kansanedustajista kaksi kolmasosaa tulee ns. ruuhka-Suomesta. Väistämättä tulee mieleen ajatus, ettei pohjoisen Suomen surkeassa tilassa olevaa tieverkkoa oikeasti hahmoteta, kun päätöksentekijän omalla alueella kaikki näyttää olevan kunnossa.
Suomella on EU-maista ylivoimaisesti pisin maaraja Venäjän kanssa. Kaikki tietävät, että turvallisin rajaseutu on asuttu rajaseutu. Asuminen harvaanasutulla seudulla edellyttää vireää paikallista elinkeinoelämää. Onkin ensiarvoisen tärkeää pitää huolta harvaan asuttujen seutujen elinkeinomahdollisuuksista ja yritysten kilpailukyvyn säilyttämisestä. Logistiset olosuhteet tulee olla koko Suomen yrittäjyyttä ja asumista tukevassa kunnossa.
Kirjoittaja: Jani Karjalainen, WSP Finland Oy, yksikönpäällikkö, Infra Oulu. Jani on myös Oulun kauppakamarin Logistiikka- ja liikennevaliokunnan puheenjohtaja.
