Markkinointi osaksi vahvaa ja tuloksellista liiketoimintaa

Suomalaiset yritykset ovat tuotteliaita luomaan tuoteinnovaatioita ja ratkaisuja. Oulun alueella on pitkät perinteet tuotekehityksen saralla ja alueella on paljon startupeja. Uusia tuotteita ja innovaatiota tarvitaan, mutta suuresti toivoisin, että myös niiden kaupallistamiseen ja löydettävyyteen panostettaisiin kunnolla ja pitkäjänteisesti. Valitettavasti pitkän linjan markkinoinnin ammattilaisena joudun edelleen vuonna 2022 ihmettelemään ja harmittelemaan markkinoinnin vähäistä strategista roolia suomalaisissa yrityksissä.

Meillä on perinteisesti vaatimattomat markkinointibudjetit ja lisäksi markkinointi nähdään usein kulueränä ja siitä ollaan usein ensimmäisenä säästämässä. Menestyksekkäät ja pitkäikäisimmät tunnetut brändit kuitenkin näkyvät ja kuuluvat säännöllisesti. Jatkuvassa kilpailussa täytyy olla kuluttajien mielessä ja läsnä – näkyä, löytyä, ilahduttaa ja kommunikoida. Markkinointi on pitkäjänteistä työtä ja jatkuvaa tekemistä – ei pelkkiä mainoksia, lyhyitä kampanjoita kerran tai pari vuodessa tai pelkkää logoa ja slogania.

Markkinointi kattaa koko ostoprosessin – johon liittyy mm. löydettävyys, mainonta, myyntitilanne ja toimitus/jälkimarkkinointi. Lisäksi siihen osallistuu usein iso määrä henkilöstöä, jossa jokainen kohtaaminen vahvistaa (tai ei) asiakaskokemusta ja brändiä.  Markkinointi on näin osa suurempaa kokonaisuutta, joka kietoutuu tiukasti yrityksen liiketoiminnallisten tavoitteiden ja strategian ympärille.

Markkinoinnin avulla yritys pyrkii edistämään tuotteidensa tai palveluidensa myyntiä. Markkinointi pitäisi nähdä investointina ei kulueränä, joka vahvistaa yrityksen kasvua ja menestymistä. Markkinointiin investoiminen näkyy usein nopeastikin positiivisesti liikevaihdossa ja tuo pitkällä tähtäimellä merkittävästi lisää kannattavuutta.

Markkinointi on avain yrityksen kasvuun ja kehitykseen, ja parhaimmillaan hyvin toteutettu markkinointi voi muodostua myös yrityksen tärkeimmäksi kilpailueduksi. Vahva ja arvostettu, ammattimaisesti rakennettu brändi ja sen mukaan toteutettu markkinointi auttaa yritystä menestymään ja erottumaan kovassakin kilpailussa.

Kaikki tämä vaatii sitä, että yritysjohto uskoo markkinointiin, ymmärtää sen merkityksen, haluaa panostaa siihen ja tekee sitä pitkäjänteisesti. Markkinoinnin avulla rakennetaan pitkäkestoista ja kasvavaa liiketoimintaa. Markkinoinnin pitää tuottaa tuloksia ja tuloksia tulee myös mitata oikeilla mittareilla.

Let’s bring the marketing to the next level – finally!

Tiina Koskela
Oulun kauppakamarin viestintävaliokunnan puheenjohtaja
Account Director, Avidly

Kategoriat:Markkinointi