T-median tekemän tutkimuksen mukaan Oulu on Suomen kymmenestä suurimmasta kaupungista ainoa, joka on onnistunut kasvattamaan vetovoimaansa. Tutkimuksen parhaimmin arvioiduissa osa-alueissa korostui etenkin sijainti, taloudellinen elinvoima sekä kaupungin tarjoamat palvelut.
Ilahduttavia uutisia, joista saa olla ylpeä!
Paitsi että moni oululainen ei itsekään huomaa oman kaupunkinsa parhaita puolia. Vaikka muualta satelisi kehuja ja arvostusta, paikalliset tuppaavat olemaan itsekriittisiä. Se ei ole ihme, sillä aina läheltä ei näe kirkkaasti, mitä kaikkea hienoa meillä jo on.
Kauppakamarin hallituksen puheenjohtaja Erja Sankari on kannustanut ihmisiä puhumaan Oulusta hyvää. Myös Kalevan päätoimittaja Sanna Keskinen muistutti kolumnissaan paikallisten omaa roolia Oulun vetovoiman rakentamisessa.
Yhteisöllisyys ja ystävällisyys toisiamme kohtaan on perusta onnistuneelle yhteistyölle ja menestyneille hankkeille. Pohjois-Suomen vahvuuksia ovat paikallisuus ja tiiviit verkostot, joita kannattaa vaalia ja hyödyntää – niin yksilö kuin yrityskin kukoistaa silloin, kun ympärillä on porukka, joka haluaa puhaltaa yhteen hiileen.
Meillä täytyy olla kyky katsoa rohkeasti tulevaisuuteen ja viedä aktiivisesti läpi alueen tärkeitä investointeja. Myös saavutettavuudesta huolehtiminen on tärkeä osa vetovoiman ylläpitoa – viime aikoina yrityskenttää on huolestuttanut esimerkiksi lentoliikenteen kohonneet kustannukset.
Yksi merkittävimmistä vetovoimatekijöistä kaupungille on tietysti elinvoimaiset yritykset. Siksi Oulun Kauppakamarin Viestintävaliokunta palkitsee vuosittain yhden alueen yrityksen Vetovoimapalkinnolla.
Tänä vuonna raati painotti valinnassaan erityisesti sitä, että yritys hyödyntää kattavasti alueen omaa osaamista ja houkuttelee alueelle myös ulkomaista työvoimaa. Lisäksi palkitulla yrityksellä on halua ja kykyä investoida alueelle luoden aidosti lisää vetovoimaisuutta ja kiinnostavuutta. Yritys on tehnyt pitkäjänteisesti työtä uuden brändinsä rakentamisessa ja panostanut markkinoinnissaan työnantajamielikuvan vahvistamiseen.
Tänä vuonna vetovoimaisimman yrityksen palkinnon sai itseoikeutetusti Nokia, jonka johdolla Oulu on ennenkin nostettu maailmankartalle.
Niin Nokian kuin Oulunkin suuri vahvuus on omanlaisensa kulttuuri, jota kehtaa esitellä muillekin. Nokia on tuonut markkinoinnissaan ylpeästi esiin omaa kulttuuriaan, ja siitä mekin voisimme ottaa mallia.
Oulu on hieno kaupunki, joka on täynnä innostavia yrityksiä ja aivan tolokkuja ihmisiä. Kyllä sillä kehtaa vähän leuhkiakin!
Heidi Kananen Viestintävaliokunnan puheenjohtaja, Oulun Kauppakamari Yrityspalveluiden johtaja, Kaleva Media